Description
Lahjoita puhetta puheentunnistamisen kehittämistä ja kielentutkimusta varten! Yleishyödyllinen Lahjoita puhetta -hanke kerää puhenäytteitä tekoälyn kehittämisen ja tutkimuksen sekä kielentutkimuksen tarpeisiin. Lahjoitukset auttavat kehittämään esimerkiksi puheentunnistusta, joka ymmärtää kaikenlaista suomea — murteineen, taukoineen ja takelteluineen. Näin pystymme käyttämään tulevaisuuden puheohjattuja laitteita ja palveluja myös suomen kielellä. Hyvin toimiva puheohjaus on erityisen tärkeää hoitotyössä, kuten vanhustenhuollossa. Lahjoita puhetta suomenkielisen puheentunnistamisen kehittämistä ja kielentutkimusta varten! Kerro ajankohtaisista asioista, muistele tai ajattele ääneen, ja anna tämän mobiilisovelluksen tallentaa puheesi yhteiseen puhepankkiin. Valitse haluamasi teema, ja anna juontajien, kuvien ja videoiden kuljettaa sinua puhetilanteesta toiseen. Kutsu myös kavereita mukaan lahjoittamaan! Puheen lahjoittaminen ja henkilötietojen ilmoittaminen Lahjoita puhetta -kampanjassa on täysin vapaaehtoista. Hankkeen takana ovat muun muassa Yle, Helsingin yliopisto sekä Valtion kehitysyhtiö Vake. Lahjoituksesi päätyy Helsingin yliopiston hallintaan ja voidaan Kielipankin kautta välittää edelleen suomalaisille ja kansainvälisille tutkijoille sekä yrityksille. Lahjoittajia ei pyritä tunnistamaan, mutta vältä kuitenkin nimien ja arkaluontoisten asioiden mainitsemista.
Category Ranking
Review Breakdown
Screenshots
Download & Revenue
About
Bundle Id
fi.lahjoitapuhetta.RecorderMin Os. Version
8.0Release Date
Mon, Jun 8, 2020Update Date
Tue, Apr 13, 2021Content Rating
Has IMessage
NoSupport Watch
NoSupport Siri
NoFile Size
48.35MBHas Game Center
NoFamily Sharing
NoSupport Passbook
NoWhat's New
version
2021.1updated
3 years agoPieniä parannuksia sovelluksen toimintaan.
Newsletter
Subscribe our newsletter and get useful information every week.
Publisher's Other Apps
Other Education Apps
Similar Apps
Stay Ahead of the Market with StoreSpy
Start NowNever miss opportunities
Watch your competitors closely
Start boosting your app right away